Hyppää sisältöön

Tietoa sivustosta

Lahden ympäristövahti esittelee kaupungin kestävyystyötä

Yleinen

Lahden ympäristövahti sivusto tekee näkyväksi Lahden kaupungin tekemää ympäristötyötä esittelemällä toimenpiteitä, joilla kaupunki edistää kunnianhimoisia ilmasto- ja ympäristötavoitteitaan. Lahden ympäristövahdissa esiteltävät toimenpiteet ovat etupäässä sellaisia, joiden edistymiseen kaupunki voi suoraan tai osana konsernia vaikuttaa. Toimenpiteiden lisäksi sivusto esittelee kaupungin keräämää ohjelmien seurantaan ja ympäristöön liittyvää mittariaineistoa, jota on aiemmin esitelty vuosittaisessa Ympäristökatsauksessa.

Lahden ympäristövahti mahdollistaa toimenpiteiden päivittämisen ja seuraamisen ilmasto- ja ympäristötyötä kaupungin organisaatioissa tekeville toimijoille, ja avaa samalla työn näkyväksi kaupunkilaisille ja muille kiinnostuneille.

Ympäristövahti on jatkuvasti päivittyvä ja kehittyvä työkalu, johon voidaan joustavasti lisätä uusia toimenpiteitä ja niiden edistymistä kuvaavia mittareita. Lahden ympäristövahdista vastaa Lahden kaupungin Ympäristökehitys ja sen on toteuttanut Kausal Oy.

Ilmasto-ohjelma

Lahdella oli kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2025, 10 vuotta ennen kansallista tavoitetta. Tähän tavoitevuoteen emme tule pääsemään, mutta tuoreimpien päästöennusteiden valossa hiilineutraalius olisi mahdollista vuonna 2028.

Hiilineutraalius tarkoittaa Lahden maantieteellisen alueen kasvihuonepäästöjen laskua 80% vuoden 1990 tasosta sekä jäljelle jäävien päästöjen kompensointia. Tavoitteen saavuttaminen vaatii toimenpiteitä kaikilla kaupungin toiminnan sektoreilla sekä työn jatkuvaa seurantaa. Vuonna 2023 päivitetyssä ilmasto-ohjelmassa on mukana 96 toimenpidettä.

Voit tutustua ilmasto-ohjelmaan tarkemmin täällä: https://www.lahti.fi/uploads/2023/06/f6892f41-lahden-ilmasto-ohjelma-2023.pdf

Vuoden 2019 ilmasto-ohjelman (SECAP 2019) toimenpiteet, jotka eivät päätyneet uuteen ohjelmaan on arkistoitu, eikä niitä enää aktiivisesti seurata.

Lahden kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma (SUMP)


Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma eli SUMP (Sustainable Urban Mobility Plan) on Euroopan komission ohjeistukseen perustuva ja kaupunkiliikkumisen osalta Lahden kaupungin strategiaa toteuttava toimenpideohjelma, jonka avulla kaupunki ohjaa ja kannustaa siirtymään kohti kestävämpiä liikkumismuotoja. Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelman laatiminen on yhdistetty yleiskaavan kanssa samaan prosessiin. Kokonaisuus on nimetty Lahden suunta -työksi 2017-2020. Jatkuva työ etenee neljän vuoden sykleissä valtuustokausittain ja mahdollistaa jatkuvan kehittämistyön ja toimenpiteiden toteutumisen jatkuvan seurannan. SUMP-ohjelma toimii sateenvarjona tarkemmille toimenpidesuunnitelmille ja näin ohjaa kestävän liikkumisen edistämistä. Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelman tavoitteena on edesauttaa liikkumisen osalta Lahden hiiliineutraalisuustavoitteen 2025 ja kestävän liikkumisen kulkutapaosuuden 2030 toteutumista. Vuonna 2020 valmistuneessa SUMP-ohjelmassa on 12 toimenpidettä, joita ympäristövahdissa seurataan.

SUMP-ohjalman tekstiversioon voi tutustua tarkemmin täällä: https://www.lahti.fi/tiedostot/liite10_kestavan-kaupunkiliikkumisen-ohjelma-sump/

Kiertotalouden tiekartta

Lahden tavoitteena on olla jätteetön kestävän kulutuksen kaupunki vuonna 2050. Kiertotalouden tiekartta ohjaa toimintaa tähän tavoitteeseen.

Siirtyminen kiertotalouteen on Lahden alueelle merkittävää. Kiertotalous on keino, jolla lisätään alueen elinvoimaa ja työllisyyttä. Samalla se vähentää luonnonvarojen ja energian kulutusta. Kiertotalous myös edistää Lahden hiilineutraaliustavoitetta.

Tiekartan painopisteitä ovat koulutus ja osaaminen, kiertotaloutta edistävät julkiset hankinnat, rakentaminen, ruoka ja materiaalikierrot.

Kiertotalouden tiekartan viralliseen versioon voi tutustua täällä: https://www.lahti.fi/tiedostot/lahden-kiertotalouden-tiekartta

Mittarit

Mittarit-sivulla seurataan erilaisia kestävyystyön seurantaan liittyviä mittareita. Mittareista osa liittyy suoraan esiteltyihin toimenpiteisiin ja osa kaupungin vuodelta 2018 olevaan ympäristöohjelmaan

Usein kysytyt kysymykset

Jokaiselle toimenpiteelle on valittu kaupunkikonsernin sisältä yhteyshenkilö tai yhteyshenkilöitä, joiden tehtävänä on raportoida siitä, mitä toimenpiteessä tapahtuu. Yhteyshenkilöt eivät ole yksin vastuussa toimenpiteen etenemisestä, sillä suurin osa toimenpiteistä kuuluu monelle organisaatiolle. Yhteyshenkilöt varmistavat, että toimenpiteen kuvaus, tehtävät ja mittarit ovat ajan tasalla. Toimenpidettä tulee päivittää säännöllisesti ja yhteyshenkilöt ovat yhteydessä ja raportoivat Ympäristökehitystiimille mikäli toimenpiteen edistämisessä on esteitä tai viivästyksiä. 

Monelle toimenpiteelle on määritetty seurantaa varten tiettyjä tehtäviä, joille on asetettu tavoitepäivämäärä. Tehtävät helpottavat hahmottamaan konkreettisia askeleita, joita toimenpiteen eteneminen vaatii ja helpottavat seurantaa. Tehtävät voivat olla eri organisaatioiden ja yhteyshenkilöiden vastuulla. Sivusto muistuttaa yhteyshenkilöitä tehtävien aikatauluista ja  toimenpiteiden pitämisestä ajan tasalla. Jos tehtävää ei ole merkitty valmistuneeksi määräpäivään mennessä, toimenpide näyttää olevan myöhässä riippumatta siitä, mitä siinä on todellisuudessa tehty.  Vastaavasti, toimenpide näyttää olevan ajallaan, jos siinä olevat tehtävät on tehty määräpäivään mennessä.

Lahden ympäristövahti on jatkuvasti kehittyvä työkalu, jonka tavoitteena on että toimenpiteiden edistymistä ja vaikutuksia voitaisiin seurata myös suoraan mittareilla. Uusia mittareita ideoidaan ja lisätään palveluun sitä mukaa kun niitä saadaan käyttöön.

Toiminnalliset mittarit kytkeytyvät suoraan toimenpiteisiin. Ne kertovat toimenpiteen etenemisestä ja sitä, kuinka paljon kaupungilla ponnistellaan kyseisen toimenpiteen puolesta. Toiminnallisia mittareita ovat esimerkiksi pyöräilyn laatukäytävien pituus tai maankäytön asukastilaisuuksien määrä.

Taktiset mittarit kuvaavat ilmiötä, jota kaupunki pyrkii lisäämään tai vähentämään toimenpiteillä. Esimerkki taktisesta mittarista on pyöräliikenteen määrä.

Strategiset mittarit puolestaan kuvaavat esimerkiksi Lahden kasvihuonekaasupäästöjä ja suojeltujen alueiden pinta-alaa ja niitä seuraamalla saamme tietoa toimenpiteiden vaikuttavuudesta: teemmehän Lahdessa oikeita asioita?

Tavoitteena on että toimenpiteiden edistymistä ja vaikutuksia voitaisiin seurata myös suoraan mittareilla. Kaikille toimenpiteille ei vielä ole sovittu mittaria, mutta uusia mittareita ideoidaan tarpeen mukaan ja lisätään palveluun sitä mukaa kun niitä saadaan käyttöön.

Lahden ympäristövahdista vastaa Lahden kaupungin Ympäristökehitys ja sen on toteuttanut Kausal Oy. 

Ympäristövahti on jakuvasti päivittyvä ja kehittyvä työkalu, ja otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehitysideoita.

Yhteystiedot:

Aino Kulonen, Ympäristökoordinaattori, Ympäristökehitys Lahden kaupunki (aino.kulonen@lahti.fi)

Laura Matkala, Ympäristökoordinaattori, Ympäristökehitys Lahden kaupunki (laura.matkala@lahti.fi)

Jenni Rahkonen, Ympäristökoordinaattori, Ympäristökehitys Lahden kaupunki (jenni.rahkonen@lahti.fi)

Kausal Oy (info@kausal.tech)

Ympäristövahti on toteutettu avoimella lähdekoodilla. Lähdekoodit on julkaistu AGPLv3-lisenssin alla. Jos koodiin tekee muutoksia, ne on julkaistava. Muille luoville sisällöille käytetään CC BY 4.0 -lisenssiä. 

Jos on riittävä tekninen osaaminen, palvelun voi ottaa itsenäisesti käyttöön. Lahden ympäristövahti-alustaa kehittää ja ylläpitää Kausal Oy.

Voit kysyä lisätietoja: info@kausal.tech