Hyppää sisältöön

Kiertotalous25Vähennetään julkisen ruokailun ruokahävikkiä

Eteneminen

  • Valmisteilla
  • Käynnissä
  • Jatkuva
Aikataulussa

Hukka-hävikkiohjelman käyttöä on laajennettu Lahden kaupungin päiväkoteihin. Toukokuussa 2021 Hukka-hävikkiohjelman piirissä on kaikki Lahden koulut, lukiot ja 20 päiväkotia.

Kuvaus

Ruoan menekkiä ja hävikkiä seurataan päivittäin. Hävikin minimoimiseksi tehdään aktiivisesti työtä:

  1. Hyödynnetään tekoälyä ruokien valmistamisen ja tilaamisen tarkentamisessa
  2. Ohjeistamalla ruoan valmistamisen ja tilaamisen tarkkuutta
  3. Parantamalla ruokalistasuunnittelua
  4. Osallistumalla hävikkikampanjoihin
  5. Ylijäämäruokaa on ostettavissa mukaan lounasajan päätyttyä
  6. Opastamalla asiakkaita asianmukaiseen lajitteluun

Osassa lahtelaisista kouluista on luovuttu tarjottimista. Lounasruokailu ilman tarjotinta säästää vettä, pesuainetta, energiaa ja tarjottimista luopuminen vähentää myös hävikkiä.

2020 syyslukauden alusta Lahtelaisten koulujen ja lukioiden keittiöissä otettiin käyttöön kotimainen Hukka-hävikinhallintaohjelma. Hukka-ohjelma antaa keittiölle työkaluja hävikin hallintaan ja tiedolla johtamiseen. Päiväkodeissa Hukka-ohjelma otettin käyttöön porrastetusta vuoden 2021 keväällä. Vuoden 2024 alusta alkaen Hukka ohjelman tekoälyä aloitetaan hyödyntämään ruokahävikin pienentämisessä.

Keittiöiden auditoinneissa kiinnitetään myös huomiota hävikin hallintaan ja kaikkiin keittiöihin on hankittu vaaka hävikin mittaamista varten.

Virallinen kuvaus

Vähennetään julkisen ruokailun ruokahävikkiä
(Toimenpideohjelman mukaan)

Tehtävät

Mitä nyt tehdään?

  • Tehtävä31.5.2024

    Linjastohävikin vähentäminen Ilmastolounas myynnillä

    Päiväkodin henkilökunnalla ja opetus- ja kasvatushenkilöstöllä on ollut syksystä 2022 lähtien mahdollisuus ostaa ruokalinjastoon jäänyttä ruokaa, ns. Ilmastolounasta, Take Awaynä lounasajan jälkeen. 1.12.2023 alkaen ilmastolounasta on voinut ostaa myös henkilöstöravintola Lounatuulesta.

    Myytävänä ovat lämpimät lounassruoat, lisukkeet ja lisäsalaattipöydän salaatit. Päiväkodeissa myös välipalalta jääneet rahkat, puurot yms. mikäli ruokaa on jäänyt jäljelle.

    Ilmastolounaita voi ostaa keittiöltä ostettavaan takeaway-rasiaan tai omaan rasiaan jolloin ostettavan ruoan hinta on edullisempi.

  • Tehtävä31.12.2024

    Ruokahävikin vähentäminen tekoälyn avulla

    Ruokahävikin vähentäminen on keskeinen toimenpide ateriapalveluiden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Haluamme osaltamme vähentää toiminnassamme syntyvää hävikkiruokaa ja pienentää ruoan tuotannon hiilijalanjälkeä.

    Otimme käyttöön Hukka hävikkiohjelman tekoäly toiminnon ruokahävikin vähentämiseksi.

    Kohdistamme ohjausta ja Hukka hävikkiohjelman tekoälyn vaikuttamisen ruoan oikean määrän valmistamiseen ja tilaamiseen. Tavoitteena on optimoida tarjoilumäärä ja ennakoida tarkemmin ja monipuolisemmin ruuan menekkiin vaikuttavat tiedot. Käytettävissä on keittiön historia tiedot sekä Hukka ohjelman datan tiedot.

Mitä on tehty?

  • Tehty01/01/2023

    Ruoka-askel -kestävä malli ruokapalveluille ja varhaiskasvatukselle hanke (FoodStep) THL

    Tavoite kehittää kestävä ruokajärjestelmämalli, joka vähentää ruokajärjestelmän ilmastovaikutuksia varhiskasvatuksessa. Lisätään kasviksia ja kestäviä kalalajeja, vähennetään lihaa, ja maitoa suositellulle tasolle, lisätään ruokakasvatusta ja vähennetään ruokahävikkiä.

    Hankkeessa toimitaan yhdessä mukana olevien kuntien (Lahti, Kauhava, Kauhajoki, Ilmajoki), ruokapalveluiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten sekä perheiden kanssa.

    Ruokahävikkiä seurataan ennen hanketta ja hankkeen aikana ja tuloksia verrataan ja analyloidaan suhteessa ruokalistaan.

    Hankeen kesto v. 2021 -2024

  • Tehty09/30/2022

    Hukka hävikkinäytöt Lahden Lukio Gaudiaan

    Lahden lukio Gaudiaan hankitaan kaksi näyttöä joissa kerrotaan asiakkaille realiajassa syntyvän lautasjätteen määrä.

    Asiakas näkee näytöltä oman henkilökohtaisesti jättämästä lautashävikkimäärän, päivän kertymän siihen mennessä, sekä edellisten päivien lautashävikkikertymät samalta viikolla.

  • Tehty05/07/2021

    Hukka-hävikkivahdin käyttöönotto Lahden päiväkodeissa

    Ruokahävikin vähentäminen ja kestävä ruoka ovat keskeisiä toimenpiteitä ateriapalveluiden hiilidioksidipäästöjen

    vähentämisessä. Haluamme osaltamme vähentää Lahden kouluissa ja päiväkodeissa syntyvää hävikkiruokaa ja

    pienentää näin ruoan hiilijalanjälkeä. Ruokahävikin vähentäminen on kirjattu yhdeksi Päijät-

    Hämeen Ateriapalveluiden Vastuullisuussuunitelman (2020-2023) ympäristötavoitteeksi.

    Ruokahävikin seuraaminen ja pienentäminen on yksi keittiöiden ydintoiminnoista.

    Hukka hävikkivahti ohjelma on otettu käyttöön 20 Lahden päiväkodissa. Hukkahävikkivahti antaa keittiölle realistisia lukuja ja työkaluja hävikin hallintaan. Ateriakohtainen, todellinen annoskoko, ruokien reaaliaikainen menekin seuranta ohjaavat ateriatilauksia.

    Päiväkotien on mahdollisuutta seurata päiväkodin tietokonelta/Padeiltä yhdessä lasten kanssa reaaliaikaista lautashävikkiä Hukka-hävikkivahdista.

  • Tehty09/01/2020

    Hukka hävikkivahti käyttöön kouluissa ja lukioissa

    Ruokahävikin vähentäminen ja kestävä ruoka ovat keskeisiä toimenpiteitä ateriapalveluiden hiilidioksidipäästöjen

    vähentämisessä. Haluamme osaltamme vähentää Lahden kouluissa syntyvää hävikkiruokaa ja

    pienentää kouluruoan hiilijalanjälkeä. Ruokahävikin vähentäminen on kirjattu yhdeksi Päijät-

    Hämeen Ateriapalveluiden Vastuullisuussuunitelman (2020-2023) ympäristötavoitteeksi.

    Ruokahävikin seuraaminen ja pienentäminen on yksi keittiöiden ydintoiminnoista.

    Hankkeen tavoitteena on vähentää hävikkiruoan määrää reaaliaikaisen viestinnän, mittamisen

    sekä neuvonnan avulla Hukka-hävikinhallintaohjelma apuna käyttäen. Hankkeen avulla saadaan

    osallistettua lapsia ja nuoria toimimaan ilmastoystävällisesti ja näkemään konkreettisen

    toiminnan tulokset ymmärrettävästi. Syntyvää lautashävikkiä kuvataan animoidulla luontokuvalla

    joka muuttuu aina ohjelmaan syötetyn tiedon mukaan. Mitä vähemmän on hävikkiä, sitä enemmän

    kuvaan tulee lisää kasveja ja eläimiä ja päin vastoin. Mittaus ja raportointi yhdistettynä

    aktiiviseen viestintään ja tietoon kannustavat hävikkiruoan vähentämiseen. Hävikin määrästä

    syntyvä luontokuva voidaan koulussa ottaa osaksi oppilaiden opetusta ja ruokakasvatusta.

  • Tehty12/31/2019

    Tarjotin vapaa kokeilu

    Tarjotinvapaa kokeilu toteutettiin syyslukukaudella 2019. Mukana kokeilussa olivat: Kannaksen lukio, Lahden lyseo, Launeen peruskoulu, Salpausselän peruskoulu, Kivimaan peruskoulu ja Kukkasen peruskoulu.

    Kokeilu päättyy 31.12.2019.

    Kokeilu oli hyvä ja siitä saatiin hyviä kokemuksia tarjotinvapaasta kouluruoasta.

    Kokeilun kokemuksia:

    • Ruokailussa linjasto- ja astianpalautusjonot lyhenivät
    • Ruokailusta syntynyt biojätemäärä väheni
    • Astioita särkyi aiempaa vähemmän
    • Alakouluissa toimintamalli opittiin nopeasti

    Kokeilun jälkeen tarjotinvapaata kouluruokailua ovat jatkaneet ....

    Kaikilla kouluilla on mahdollisuus valita tarjotinvapaa kouluruokailu niin halutessaan.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Vaikutus

Vaikea arvioida

Aikajänne

Jatkuva

Yhteyshenkilöt

  • Marja Schildt
    Laatupäällikkö
    Lahden kaupunki
  • Outi Luukkonen
    Kehityspäällikkö
    Lahden kaupunki
  • Päivi Karttunen
    Toimitusjohtaja
    Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy
Tietoja päivitetty 07/31/2024

Miten tämä toimenpide vaikuttaa tavoitteeseen?